© 2018  Kati Finell Photography

 

 in the Kitchen & Garden 

  • Facebook - Grey Circle
  • Pinterest - Grey Circle
  • Instagram - Grey Circle
Etsi

Ukkolaukka - siemenet talteen

Siemenestä kasvattaminen on aina palkitsevaa, ja vielä palkitsevampaa kun siemenet ovat omista kasveista itse kerättyjä. Tähän asti olen kerännyt siemeniä lähinnä tomaateista, chileistä ja orvokeista, mutta tänä kesänä ajattelin hyödyntää puutarhan antia vielä enemmän.

Ukkolaukkaa kasvoi pihallani nyt ensi kertaa. Istutin syksyllä 3 sipulia.... tai oletan että sipuleita oli kolme koska tasan kolme kukkaa niistä kasvoi. Talven aikana meillä on muutto uuteen kotiin, ja haluan tätä ihanuutta myös uudelle pihalle. Tietysti riippuen siitä mistä se uusi koti lopulta löytyy ja mitä siellä ennestään kasvaa. Ukkolaukan kasvattaminen siemenestä tosin palkitsee vasta muutaman vuoden kuluttua, sillä se kukkii vasta 3-4 vuoden kuluttua.

Minä katkaisin kukkavarret ehkä hieman liian aikaisin, koska pelkäsin että unohdan asian ja siemenet ehtivät varista maahan. Laitoin leikatut kukkavarret vielä sisällä maljakkoon, siltä varalta että siemenet eivät olekaan vielä valmiita. Siitä meni 2-3 viikkoa ja siemenkodat alkoivat avautua itsekseen.

Kuivuneet siemenkodat on helppo varistella vaikka sanomalehden päälle, ja antaa vielä kuivua siinä 1-2 viikkoa. Kuivuneet siemenet kannattaa säilyttää paperipussissa sillä pienikin kosteus saattaa pilata kaikki siemenet.

Sitten vaan ensi kevättä odottelemaan että selviää minne nämä ihanuudet pääsen kylvämään.


Seuraathan blogiani myös: Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä


#ukkolaukka #ukonlaukka #siemenettalteen

 my instagram feed 

  • Instagram Social Icon