in the Kitchen & Garden 

  • Facebook - Grey Circle
  • Pinterest - Grey Circle
  • Instagram - Grey Circle
Etsi

Siemen inventaari

Päivitetty: 26. heinä 2018

Huomasin tänään ruokaostoksilla että kaupassa oli jo ensimmäiset kevään siemenet esillä. Ensimmäinen tulevan kevään merkki 🌸. Tammikuu on vasta puolivälissä mutta hirveä hinku olisi jo upottaa kädet multaan.


Tässä kohtaa homma lähtee yleensä ihan lapasesta. Siemeniä tulee hankittua aina ihan liikaa. Lastasin tietysti läjän siemenpusseja ostoskoriin, mutta hillitsin sitten lopulta itseni enkä ostanut ensimmäistäkään. Ajattelin että mitä jos tällä kertaa tekisin kunnon inventaarin ennen kuin alan haalimaan lisää siemeniä.


Ja inventaarin lopputuloksena voin todeta, että onhan niitä... enemmän kuin mitä palstalle mahtuu kasvamaan. On chiliä ja tomaatteja toistakymmentä eri lajiketta ja kasa yrttejä vaikka en ole niitä koskaan siemenestä saanut onnistumaan. On porkkanaa, parsakaalia, palsternakkaa, punajuurta, ruusukaalia, retiisiä, maissia, herneitä ja papuja... ja useimmista näistä vielä useampi lajike. Kukkienkin siemeniä löytyy ihan kiitettävästi, sillä kaupan siemenien lisäksi olen ottanut itse siemeniä talteen mm. orvokeista ja samettikukista.


No mitä sitten puuttuu? Ruohosipuli on jostain syystä jäänyt joka vuosi kylvämättä, vaikka se on yksi perheen lempiyrteistä. Tänä keväänä kylvän sitä reilusti! Porkkanan siemeniä on monta pussia, mutta vain tavallista oranssia ja violettia. Kaikki värit pitää ehdottomasti saada mukaan eli "rainbow carrots" pääsee ostoslistalle. Kukkakaali näyttäisi puuttuvan myös.


Tässä siis lopullinen ostoslista siemenille:

  • ruohosipuli

  • rainbow carrots

  • kukkakaali

Mitä! That's it? No pitää ehkä silmäillä jos löytyisi jotain kivoja uutuuksia joita on ihan pakko kokeilla 😁.


Seuraathan blogiani myös: Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä


#siemenet

 my instagram feed 

  • Instagram Social Icon

© 2018  Kati Finell Photography